top of page
Human Brilliance25 header3.jpg

human

HUMAN
BRILLIANCE
HELSINKI '25

BISNES I TAIDE I TIEDE

10.6.2025

Human Brilliance luotsaa sinut kohti uutta paradigmaa, uusia näköaloja, omaa potentiaaliasi ja tulevaisuuden johtamista. 

Elämme ravisuttavaa aikaa. Entiset kiintopisteet murenevat, totutut näkökulmat venyvät - uutta on vaikea hahmottaa  ja joskus voi tuntua että jopa oma järki ja kantokyky on koetuksella. Monet tilanteet näyttävät uhkaavilta, polarisoituneilta tai kaaottisilta, mutta ne eivät välttämättä ole vastakkaisia tai epäloogisia, vaan muuntuvia ja uudistuvia. 

 

Meneillään ei ole vain tekoälyn murros vaan ihmisyyden murros. Tarvitsemme uudenlaista näkökykyä tulevaan ja taitoa navigoida turbulenssissa. Murroskohdat avaavat myös ennen näkemättömiä mahdollisuuksia niin asiantuntijuuteen kuin bisnekseen. 

Uuden rakentamisen keskellä tarvitsemme taitoa ymmärtää itseämme osana kokonaisuutta, jotta voimme luoda uutta.

​

​Human Brilliance -tapahtuma ravistelee totuttuja kaavoja, kaivautuu pinnan alle ja avaa näköaloja; se tarjoaa työkaluja tulevaisuuden johtamiseen ja luovaan asiantuntijatyöhön niin itselle, tiimille kuin organisaatiollekin.

​


Tapahtumassa pääset kokemaan inspiroivia puheenvuoroja, hedelmällisiä kohtaamisia ja tapoja tutkia ja löytää ulottuvuuksia omaan intuitioon ja luovuuteen. Työpajoissa pääset hahmottamaan konkreettisemmin itsessäsi olevaa potentiaalia.

"Päivä oli minulle syvä kokemus. Saattaa olla, että koko elämäni suunta muuttui."

- Toimialajohtaja

Tervetuloa

Human Brilliance -tapahtuma luotsaa sinut kohti uutta paradigmaa, uusia näköaloja ja tulevaisuuden johtamista – mutta myös kohti sellaista tietoa ja osaamista, jota et voi oppia mistään muualta kuin itseltäsi.

 

Meissä jokaisessa on nimittäin inhimillisen älyn ulottuvuuksia ja itseämme suurempia voimavaroja, joista emme kenties ole tietoisia tai joita on vaikea sanallistaa, jakaa ja saada käyttöön. Työpajoissa voit löytää itsestäsi oman kehon, luovuuden, intuition tai lämpimän sisun potentiaaleja.

​

Päivä on raikas tuulahdus arkeen ja tilaisuus nauttia inspiroivasta ilmapiiristä – unohtamatta yllätyksiä ja verkostoitumista muiden edelläkävijöiden kanssa.​​

Asta Raami_Human Brilliance speaker.jpg
Asta Raami

Innerversityn perustaja, intuitiotutkija, taiteen tohtori

Tiedettä, tapausesimerkkejä ja toimivia menetelmiä

PUHUJAT

Tapahtumassa puhuvat ja kouluttavat oman alansa huiput – teemoja ja pakkaa on sekoitettu hedelmällisesti.

​

Avainpuheenvuorojen lisäksi tapahtuma tarjoaa työpajoja, joissa pääset syventymään ja harjoittelemaan seminaarin aihepiirin taitoja käytännössä.​​​​

Ilkka Halava_HBR puhuja.jpg
Ilkka Halava
Futuristi, valmentaja

ONNELLISTEN VALINTOJEN VOIMA
 KUINKA LUOTSATA KOHTI TULEVAISUUTTA?

 

Meillä itsellämme on vastuu ja velvollisuus kääntää viisarit kohti tavoiteltavaa tulevaisuutta.

 

Joka sekunti on tarjolla miljoona ärsykettä, joista valitsemme noin 20. Miten huomata juuri ne tärkeät?

​

Puheenvuorossaan Ilkka avaa näköaloja ja luo polkuja sinne, missä kukaan ei ole käynyt. ​Onnellisten valintojen logiikka ja tietoiset valinnat johdattavat meitä kohti valoisaa tulevaa.

Emilia Vuorisalmi_Innerversity.jpg
Emilia Vuorisalmi
Lääkäri, menestyskirjailija

TIEDE RAKKAUDEN LAAJENTAVAN VOIMAN TAKANA

​

Kykymme ajatella ja tehdä havaintoja lepää hermostomme varassa. Avaudumme maailmaan eri tavoin, riippuen hormonien ja keskushermoston luomasta pohjasta.
 

Positiiviset hormonit laajentavat kognitiivista kapasiteettiamme.
 

Kyseessä ei ole pehmoilu tai seula, josta kaikki menee läpi, vaan älykäs tietoisuuden tila, jolla ylitämme esteitä ja hahmotamme laajemmin.​​

Team Talk_edited.jpg
Against All Odds
Ylitä itsesi yhdessä

INHIMILLISEN ÄLYKKYYDEN ULOTTUVUUDET JA RADIKAALI INNOVOINTI

​​​

Maailma on ihmeellisyyksiä täynnä! Uusin tieteellinen tutkimus ja keksijöiden oivaltamisen tavat avaavat ällistyttäviä näkymiä uuteen.

 

Keynote tuo yhteen Suomen inspiroivimpia, monialaisia 
syväasiantuntijoita. Osio avaa radikaalin innovoinnin taustoja case esimerkein, nivoo yhteen tieteen reunan tutkimuksia sekä pureutuu 

ihmisyyden dynamiikkojen haasteisiin ja voimavaroihin. Osio viitoittaa reittejä tavanomaisen ylittämiseen, inhimillisen älykkyyden valjastamiseen, sekä rakentaa siltoja johtamiseen, bisnekseen ja ekologiseen edelläkävijyyteen.​

Against All Odds -osiossa inspiroidutaan tieteen reunatutkimuksista ja kuullaan miten inhimillisestä älykkyydestä nousee itseä suurempaa voimaa. Mukana ovat työpajan vetäjät ja joukko monialaisia asiantuntijoita.
2.jpg
Palkittu jätebetonin keksijä
Aino Heikkinen-Mustonen
Riikka Pulkkkinen Kirjailija.jpg
Kirjailija
Riikka Pulkkinen
Petri Berndtson_työpajat.jpg
Hengityksen
asiantuntija
Petri Berndtson
3.jpg
Myötätunnon tutkija
Miia Paakkanen
Emilia Vuorisalmi_Innerversity_edited.jp
Lääkäri, kirjailija
Emilia Vuorisalmi
1.jpg
Jack of All Trades
Samu Mielonen
Ilkka Halava_HBR puhuja.jpg
Futuristi,valmentaja 
Ilkka Halava
5.jpg
Organisaatiopsykologi
Marjukka 
Laurola
Elisabet Lahti Sisutohtori.jpg
Sisu-asiantuntija 
Elisabet Lahti
Barbara Malmström 2.jpg
Bisneskonstellaatioiden asiantuntija
Barbara Malmström
4.jpg
Psykoterapeutti
Britt-Marie Perheentupa
Human Brilliance stage_edited_edited.jpg
"Tarvitsemme henkisiä puolustusvoimia. Niiden puute on turvallisuusriski. On tärkeää tunnistaa, mistä syntyy aito turva ja mikä on valeturvaa.
Tarvitsemme ihmisyyden moniulotteisuuden ymmärtämistä ja yhteyttä omaan ytimeen."

- Psykoterapeutti Britt-Marie Perheentupa
Avaudu uuteen näkökykyyn –
Mikä työpajoista kutsuu sinua?

TYÖPAJAT

Ihailemme menestystä, edelläkävijyyttä, tieteen ja taiteen huippuja – tuotoksia jotka nousevat ihmisyyden valovoimaisimmasta ytimestä. Mutta uskallammeko katsoa syvyyteen josta briljanssi nousee, rohkenemmeko ylittää itsessämme esteenä olevan reunan? Tule mukaan löytämään piilossa olevaa briljanssia itsestäsi!

​

Mukana viime vuoden toiveuusinnat ja kaksi uutta: kirjallinen työpaja ja sisu-työpaja. Mikä kutsuu sinua eniten? Tutustu työpajojen kuvauksiin alla.

Testaa mikä työpaja sopisi sinulle

Millainen on oma työarkesi ja mikä voisi tukea sinua ylittämään itsesi? Aloita testi tästä tai oheisesta kuvakkeesta.

HBRTESTIN MAINOSKUVA.jpg
Human Brilliance 25.jpg
"Olen etsinyt 10 vuotta oivallusta omasta intuitiostani, ja nyt sen sain."

- Johdon valmentaja Human Brilliance tapahtuman intuitiotyöpajassa
PS. Rakastamme myös taidetta, kauneutta ja yllätyksiä!

Taide on briljanssia, joka avaa tilan, virittää, laajentaa ja tihkuu luomisvoimaa. Siksi tahdomme tuoda asiasisällön lisäksi päivään myös taidetta, kauneutta, levollisuutta, hauskuutta, hyvää ruokaa - ja yllätyksiä!

 

Tule kokemaan uudenlainen johtamisen seminaari, joka ei jätä kylmäksi. Tapahtuma järjestetään Sofia Helsingissä.

NORMILIPPU 395€ (sis alv)

Lipun hintaan kuuluu briljantin ohjelman lisäksi aamu- ja iltapäiväkahvit, monipuolinen lounasbuffet sekä muut tarjoilut päivän mittaan.​ Tapahtuman kesto on noin klo 8:30-18:30.

​

VIP-LIPPU 495€ (sis alv)

VIP-lipulla saat jälleen aamiaisen VIP-seurassa, siis päivän puhujien ja työpajojen vetäjien kanssa. Lippuun kuuluu myös tämän vuoden yllätys (joka paljastetaan myöhemmin, viime vuoden yllätys oli intuition työkirja).

Asta Raami.jpg
TAPAHTUMAN
SISÄLTÖ
MODEROINTI
PhD, intuitiotutkija
Asta Raami

Luovuuden ja intuition prosesseja yli 30 vuotta tutkinut taiteen tohtori, tietokirjailija ja kouluttaja.

  • LinkedIn
HBR 25 TUOTANTO.jpg
TIIMILIPUT
SPONSOROINTI
 
Hyvinvoinnin uudistaja
Mari Ravattinen

25 vuotta yrittäjänä ja yritysmaailman innostava verkostojen 

ja mahdollisuuksien luoja. 

WEB HB Innerversity._darkjpg.jpg

WE  LOVE
TO  EXPLORE

Testimonial HumanBrilliance.jpg
"Our team really enjoyed this event as it offered the opportunity to step out from the typical way of thinking and approaching things. 

The event provided us with new angles and avenues of thinking and reflecting and highlighted how the body channels emotional empathy and energy."

​

- Mari Granström, Origin by Ocean toimitusjohtaja
Innerversity logo
Welcome to the World of Intuition

INNERVERSITY

Contact:
info@innerversity.org

©2025 Innerversity
Helsinki • Finland​

Tietosuojaseloste
  • Instagram
  • LinkedIn
bottom of page